Buustia 5-vuotta yrityksen tarina

08.04.2023

Buustia tulee täyteen jo viisi vuotta huhtikuussa 2023! Äkkiä on aika mennyt! 

Huhtikuussa 2023 tulee kuluneeksi viisi vuotta kun avasimme yhdessä liikekumppanin Katjan kanssa ensimmäisen toimipisteen. Ensimmäinen Liikuntakeskus Buusti avattiin Haapajärvelle huhtikuussa 2018 jolloin ajatuksena oli tuoda paikkakunnalle nykyaikainen, uusilla laitteilla oleva ja kaikki palvelut saman katon alta tarjoava liikuntakeskus. Mukana sekä ryhmäliikuntatunnit että kuntosali, unohtamatta hierontapalveluita ja pt-valmennuksia. 

Toinen Buusti avattiin Kärsämäelle tammikuussa 2019, eli alle vuodessa ensimmäisen avaamisesta. Samalla konsepti-idealla ryhmäliikunta + kuntosalipalvelut. Järkevällä etäisyydellä ensimmäisestä, helposti hallinnoitavissa, hyvät tilat ja niin edelleen puolsivat toisen Buustin avaamista.

Kolmas Buusti avattiin myös heti samana vuonna kuin Kärsämäki eli loppuvuodesta 2019 sijaintina Haapavesi. Haapavedellä oli loistavalla sijainnilla ja isoilla tiloilla varustetut tilat vapaana, joten täydellinen paikka kuntosalille ja ryhmäliikuntatunneille löytyi helposti. Edelleen pysyttiin konseptissa; kaksi yrittäjää ja kolme salia pystyttäisiin hallinnoimaan.

Ja onhan meitä jo näiden vuosien aikana yritetty ostaa yhden ison ketjun alle, osakkuuksia on kyselty ja muutamalta paikkakunnalta esitetty myös toive laajentamisesta siihen suuntaan. Nämä on hienoja juttuja, ja osoituksia siitä, että olemme onnistuneet luomaan toimivan konseptin.

"Nyt on tytöt hypännyt vähän turhan suuriin saappaisiin.." 

Moni kauhisteli ääneen nopeaa kasvua ja laajentamista, levisi puheita että "nyt on tytöt hypännyt vähän turhan suuriin saappaisiin". Monesti kuulin itsekin usean tuntemattoman arvuuttelevan että kauankohan tuo pysyy pystyssä? Tällaisethan antavat yleensä vain bensaa liekkeihin vahvoille persoonille, enkä antanut itse sen häiritä että joku jaksaa käyttää energiaansa siihen kauanko meidän toiminta pysyykään pystyssä. 

Avaimet onnistumiseen! 

Avaimet onnistuneeseen kokonaisuuteen on ollut se; että meillä on ollut selvä strategia liiketoiminnan suhteen (nopea kasvu, laajennukset, investoinnit), loistava yrittäjäkollega ansaitsee myös isot kiitokset – on äärettömän iso juttu että ihminen jonka kanssa pyörität yhteistä yritystä, että teillä natsaa jutut yhteen! Kolmas tekijä on kehityssuunnitelmat – kaikki mitä on tehty on tehty suunnitelmallisesti ja koko ajan on toimintaa kehittäen. Välillä vain painopisteet ovat vaihdelleet; on panostettu kuntosaleihin – tehty aina välillä uusia laitehankintoja ja uudistettu saleja, on uusittu ryhmäliikuntavälineitä ja kehitetty uusia juttuja jumppiin. Koko ajan on ollut mielessä, että me kehitämme ja uudistamme ja sitä aiomme jatkaa myös tulevaisuudessa. Tästä hyvänä esimerkkinä, kun nyt viisi vuotta tulee täyteen mietittiin tälle vuotta miten toimintaa voisi kehittää? Ja sitä kautta uusia kehitysideoita on saatu toteuttaa jo tällekin vuotta, investoimme omaan Inbody-mittariin ja nyt pystymme tarjoamaan sekä Buustin paikkakunnille että muille Inbody-mittauksia, jotka on koko ajan saatavilla osana palveluita.

Mitäpä muuta uutta sitä onkaan sitten luvassa näin synttäreiden kunniaksi?

Saliuudistuksia nimittäin.

HAAPAVEDEN SALI TULEE KOKEMAAN TOTAALISEN MUUTOKSEN!

Salille on tulossa valtava määrä uusia laitteita niin vapaiden painojen puolelle kuin painopakkalaitteisiin. Uusia vipuvarsilaitteita tulee mm. polven ojennus, rintatuellinen soutu, vipu jalkaprässi. Lisäksi vinopenkki ja apinarata tuovat kaivattua lisää vapaiden painojen puolelle. Apinaradassa on kaksi erillistä kyykkypaikkaa ja kaksi smith-paikkaa, joten kapasiteetti tehdä tankoliikkeitä useamman yhtä aikaa kasvaa merkittävästi. Uusi kiva lisä on myös 4m pitkä pujoteltava apinarata. Taljaliikkeet paranevat myös kun salille tulee täydennyksenä 4-piste talja-asema, jossa on järeät 100kg painopakat ja liikkeet ylätalja, alatalja, hauiskääntö, ojentajat.

Suuri uudistus tapahtuu myös painopakkalaitteissa, laitesarja vaihtuu ja se mahdollistaa täysin uusien salilaitteiden tuomisen valikoimaan; mm. vipunosto hartioille, toivottu ja kaivattu lantionnosto painopakallisena, uutena myös ojentajapunnerrus, ja järeä vaakajalkaprässi. Sekä tietenkin samanlainen laaja kattaus peruslaitteita kuten aiemminkin; polven ojennus, koukistus, hartiapunnerrus, alasveto, alatalja, lähentäjät-loitontajat, rinta-takaolkapää, kevennetty leuanvetodippi, multihip, vatsarutistus, vartalonkierto.

Huhtikuun loppupuolella teemme salilla parin päivän ajan remonttia ja laiteuudistukset ja uusi upea sali on käytössä synttäreille 22.4 mennessä

MYÖS KÄRSÄMÄEN SALI UUDISTUU!

Buustin 5-v synttäreiden kunniaksi uudistamme kerralla kaikkia Buustin saleja. Myös Kärsämäelle on tulossa iso uudistus niin vapaiden painojen puolelle kuin painopakkalaitteisiin. Vaihdamme salin nykyiset painopakkalaitteet hyväksi ja toimiviksi todettuihin laitteisiin. Samalla salille tulee myös toivottu vaakajalkaprässi ja uusi versio rintalihas-hartiaharjoitteluun. Laitekokonaisuus sisältää polven ojennus, koukistus, jalkaprässi, lähentäjä-loitontaja laitteet jaloille. Ylävartalolle hartia-vinopunnerrus-rintapunnerrus laitteen, ylätaljan ja alataljan, kevennetyn leuanvetodippilaitteen ja vartalonkierron.

Myös vapaiden painojen alue kehittyy, salille tulee toinen samanlainen järeä kyykkypaikka, jolloin useampi mahtuu samaan aikaan treenaamaan tangolla. Uutena tulossa myös toivottu pohjeprässi.

HAAPAJÄRVELLÄ ALKAA OLLA PUITTEET JO NIIN HYVÄT ETTÄ TÄYDENNÄMME SALIN VALIKOIMAA SYNTTÄREIDEN KUNNIAKSI MUUTAMALLA UUDELLA LAITTEELLA!

Bodytone painopakallinen alasvetolaite, Bodytone rintalihas-takaolkapää, ja vipuvarsilaite uutuutena; pohkeet täydentävät huhtikuussa myös Haapajärven salin laitevalikoimaa. Sali on ennestään jo niin hyvä, että kehittämistarvetta on vähän tällä hetkellä. 


Liikunnallisin terveisin ja nähdään Buusteissa! T. Minna 


Ps. Myöhemmin tulossa myös Katjan kynästä ajatuksia Buustin ryhmäliikuntatunneista ja hierontapalveluista